Random shieet

1. Radiota on kiva kuunnella, mutta voisiko Haloo Helsingin räjäyttää vaikka kuuhun?

2. Lätkän mm-pelihuuma kasaantuu. Tottakai samaan aikaan on myös Euroviisut. Ainiin ja yhdet Oulun parhaimman paikan päättäribileet. Ja kolmet tanssiesitykset, yhdet enskarit ja toiset avajaiset. Mihinkä sitä repiäis, sitä pitää priorisoida.

3. Miten kaikkeen tuntuu kuluvan nykyään niin tuhottomasti aikaa? Olenko alkanut veteläksi?

4. Juon liikaa kahvia.

5. Pesen käsiä liikaa.

6. Kaikilla on hirveä matkakuume. Itselläkin on, mutta haluaisin ennemmin kiertää aluksi Suomen kaluamattomia kolkkia kuin juosta ulkomaille.

7. Jonotusmusiikkia inhoavana arvostaa postin onlinepalvelua. 

8.  Huomasin vasta eilen, että minun kotini läheltä menee pururata! Tänään lenkille.

9. Jauheliharisotto on melko luonnoton ajatus. Onhan se ihan hyvää, mutta riisi ja jauheliha yhdessä? Nä'ää.

Happy May Day

Olkaa kiltisti!

6,34km, 51:05min

Jippi jai jee! Taputtelen itseäni selkään kyynerpää vääränä, koska sain käytyä kevään ensimmäisellä juoksulenkillä.

Ehdin hetken murehtia, että jäikö juoksuharrastukseni yhden kesän ihmeeksi. Vaan kun ohi on viipottanut jo viikkoja hikipäissään jolkotteleviä kevätauringon palvojia, eikä lunta tai jäätä ole enää missään pyöräteillä, alkoi tekosyyt käydä vähiin. Sain kuin sainkin koottua luuni ja valmiiksi tutisevat niveleni pinkkeihin lenkkikenkiini.

Oli tarkoitus tehdä ihan pieni tunnustelu kiertämällä korkeintaan sairaalan ympäri (ihan kaiken varalta), mutta lähtötasoisesti juoksukunto ei ollutkaan niin huono mitä pelkäsin odottaa. Samanlaista hidasta köpöttelyä tämä minun "juoksu" vieläkin on, mutta vaikka menisin kuinka hiljaa, niin otanpahan kierroksilla kiinni sohvan pohjalla makaajia!

Kunto ainakin olisi antanut periksi juosta vielä pidempäänkin, jalkapöydät ei niinkään. Eiköhän tässä ollut jaloille alkujärkytystä ihan tarpeeksi.

Unelmien kauppareissu köyhälle

Töissä on kiva olla-kuvapläjäys

Tanssijan lantio

Tätä kappaletta olen koko kevään saanut tanssia aina sunnuntaisin. Ah. Saisipa aina vain tanssia, kokeilla kaikkia eri lajeja, testata uusia tyylejä ja haastaa itseään ennakkoluuloista piittaamatta. 

Vielä sitä ehtii, niin kauan kun jalat kantaa ja lantio vie.

Vihdoin: nahkatakki

Olen pitkään himoinnut nahkatakkia. Päätin joskus kaksi vuotta sitten, ettei nahkatakki pue minua. Eilen kuitenkin sellaisen ostin.

Päätin, että jos se ei näytä yhtään minulta, niin sitten pistetään näyttämään. Se sopii mahtavasti.

On meikä mielissään!

Kumista postia

Voitin YleX:ltä 172 kondomia. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy viikon muhineesta yllytyksestä, väsyneenä yksinäinään ja seurankipeydestä.

Arvokas

Olen uinut hiljattain paljon ilottomien asioiden seassa. Uutiset tyrkyttävät vain yksinomaan onnettomia uutisia. Tai jos ei, niin vähintään epäolennaisia uutiskynnykseen kompastuneita juoruja julkisuuden henkilöistä. Ei mikään uusi ja innovatiivinen asia, pakkohan ei ole itseään niille altistaa.

Kun oma elämä on pakottamatta kiristetty tässä hetkessä nätiksi paketiksi ja tarpoo kitkatta eteenpäin, on vastapainoksi kääriydyttävä ajoittain ulkoisiin epäkohtiin. Onko se tätä suomalaista melankoliaa, miksi pitää aina lannistuttaa itsensä jollain konstilla? 

"Miksi suututat itsesi asioilla, jotka ei sinua koske?"

Ei ne koskekaan. Ne koskettaa. Annostuksen määrästä riippuen saataa vihlaista tai kajota hyvinkin syvälle, kiristää tavallista sietokykyä enemmän.

Sain viikonloppuna aikaan katsoa elokuvan Precious. Elokuvan aikana hoin itselleni "se on vain elokuva, se on vain elokuva". Ymmärsin samantien toistoni turhaksi, koska jollekkin onnettomalle nämä elokuvassa tapahtumat asiat eivät ole olleet lavastettuja, valaistuja, kuvattuja ja näyteltyjä. Ahdistuin.

Rypiessäni epätasa-arvon mietteissä törmäsin myös Bridegroomin traileriin, joka löytyy täältä.

Nämäkin elokuvat ajavat kaikkien mahdollisten negatiivisten tunteiden hierarkiamattomuuteen. Kuinka paljon äiti voi omaa lastaan vihata? Ja mistä syistä? Kuinka ihmiset kehtaavat kohdella lapsiaan, toisia ihmisiä, jotka ovat vielä tähän maahan itse saattaneet? Miten voi läheisen heikolla hetkellä hylätä, hädän tullen muina miehinä juonitella ja kiusaksi väsyttää vitsaukseen asti?

Maailma on pienentynyt paljon, kun kaikki tieto on helpommin saatavilla. Siksi kaikkialla tuntuu olevan juuri tässä silmien alla, hierottuna kovakouraisesti kasvoihin. 

Antakaa maapallon kutistua vielä vähän lisää. Ehkei se koskaan lopu, mutta antakaa sen edes hellittää.

Haamut

Olen kahden kuukauden aikana tavannut haamuja, yhteensä neljä kappaletta. Viimeksi näin haamuja lapsena, paitsi unissani senkin jälkeen. Silloin tietoisesti työnsin ne pois, kokoajan vain raskaammin mitä enemmän niitä ilmaantui.

Ehkei olisi pitänyt.

Nyt niitä tuntuu kihisevän joka nurkassa, enkä enää pysty karkoittamaan niitä. Vieläkin pelottaa, tai ehkä pikemminkin arveluttaa. 

Mikä on yhtäkkiä saanut minut näin herkäksi? Voisiko se olla töissä tapaamani naisen syytä? (Tai ansiota)  Hän näkee ja keskustelee haamujen kanssa jatkuvasti. Hän näkee myös paljon enneunia, jotka väistämättä toteutuvat muodossa tai toisessa.

Hän sanoi, ettei olisi ihme että minäkin niitä näen. Kuulemma aistii minusta yliluonnollista virtaa.

Edellisessä asunnossani asui ikäiseni nainen. Hän kulki usein etuovesta, kuiskaili keittiössä ja kerran kiljaisi huoneeni nurkassa.

Uudessa asunnossani vierailu ilkeä, hoikka, keski-ikäinen nainen, näin hänet kerran vilaukselta. Hänellä oli kihara lyhyt tukka, silmälasit.

Viimeyönä sänkyni päädyssä kyykki pelokas pieni poika. Poika oli noin 11-13 vuoden ikäinen ja todella kaunis. Kysyin, kuka hän on ja mistä hän tulee, mutta sanat puuroutuivat suuhuni ja hän säikähti, karaten pois.

Konkreettisin kaikista on ystäväni luona laahustava vanha mies reinoissa. Kun kerroin havainnoistani, ystäväni kertoi vast'ikään naapurirapussa vanhan miehen kuolleen. Hänellä oli jaloissa jotain vikaa, jonka seurauksena hän köpötteli ja yleensä hänellä oli aina reinot jalassaan. Hän laahustaa usein makuuhuoneen ovelle, tarkkailee ja vartio.

Tämä työssäni tapaama nainen neuvoi minua olemaan avoin ja kysymään haamuilta, keitä he ovat ja miksi he ovat täällä. Vasta viimeyönä ehdin kerätä rohkeutta sen verran, että uskalsin yrittää. Aie jäi pahasti puolitiehen, kun poika säikähti minua. Olin niin väsynyt, etteivät leukaperäni ehtineet mukaan sanojen tulvaan. Hän tuskin sai minusta mitään selvää.

Ehkä hän palaa vielä.